29.2.2008

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevassa varainsiirtoveroa koskevassa ennakkoratkaisussa oli ratkaistavana kysymys, voidaanko Luxemburgissa olevalle X SA:lle varainsiirtoverolain säännösten nojalla maksuunpanna varainsiirtovero suomalaisen Y Oyj:n X SA:lle apporttina luovuttamista D Oy:n osakkeista, joista X SA antaa Y Oyj:lle vastikkeeksi emittoimiaan uusia osakkeita.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin lausui korkeimman hallinto-oikeuden asiassa sille tekemän ennakkoratkaisupyynnön johdosta ennakkoratkaisussaan, että pääoman hankintaa koskevista välillisistä veroista 17.7.1969 annettua direktiiviä (69/335/ETY) on tulkittava siten, että sen 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei sovelleta varainsiirtoveron perimiseen silloin, kun arvopapereita luovutetaan apporttina pääomayhtiölle, joka antaa tämän luovutuksen vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan, vaan varainsiirtoveron periminen on mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sallittua. Ottaen huomioon yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisussa lausutun korkein hallinto-oikeus hylkäsi X SA:n valituksen, jossa oli vaadittu uutena ennakkoratkaisuna lausuttavaksi, ettei varainsiirtoveroa peritä, koska mainittu direktiivi 69/335 pääomien vapaan liikkuvuuden konkretisoitumana ja erityisesti sen 12 artiklan 1 kohdan c alakohta estävät veron perimisen. Ennakkoratkaisu.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 25.10.2007 asiassa C-240/06, X SA, antama tuomio
Korkeimman hallinto-oikeuden välipäätös KHO:2006:32

Varainsiirtoverolaki 4, 15, 16 ja 20 §
Euroopan yhteisön perustamissopimus 56 artikla
Pääoman hankintaa koskevista välillisistä veroista 17.7.1969 annettu neuvoston direktiivi (69/335/ETY) 12 artikla 1 kohta a ja c alakohdat

Kort referat på svenska

1. ASIAN AIKAISEMMAT KÄSITTELYVAIHEET

X SA:n mukaan Suomen valtio on päättänyt jakaa Y-konsernin harjoittaman energiantuotannon kahteen itsenäiseen osaan, toisaalta öljyn hankkimiseen ja jalostukseen sekä toisaalta sähkön- ja kaasuntuotantoon. Jakautuminen on toteutettu 1.5.2004 siten, että A Oy:stä on muodostettu kaksi uutta, Y Oyj:n täysin omistamaa yhtiötä C Oy ja D Oy, johon on siirretty öljyliiketoimintaan kuulumaton omaisuus ja velvoitteet. D Oy:n omistus halutaan siirtää osakevaihdolla alemmalle tasolle konsernissa, etäämmälle Y Oyj:stä, X SA:lle viimeksi mainitun yhtiön pääoman vahvistamiseksi. Omistusjärjestely toteutetaan siten, että vastikkeeksi D Oy:n koko osakekannasta X SA antaa Y Oyj:lle emittoimiaan uusia osakkeita.

Ennakkoratkaisuhakemuksessaan verovirastolle X SA on pyytänyt verovirastolta ennakkoratkaisua siitä, onko sen suoritettava varainsiirtoveroa Y Oyj:ltä osakevaihdossa saamistaan D Oy:n osakkeista.

Veroviraston ennakkoratkaisu: Verovirasto on ennakkoratkaisunaan lausunut, että X SA:n tulee suorittaa varainsiirtoveroa hakemuksen mukaisesti tapahtuvassa apporttiluovutuksessa saamistaan D Oy:n osakkeista. Varainsiirtovero suoritetaan apporttina saatujen osakkeiden käyvästä arvosta.

X SA on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että veroviraston ennakkoratkaisu kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhtiön ei ole suoritettava varainsiirtoveroa D Oy:n osakkeiden saannosta osakevaihdossa.

X SA on valituksessaan muun ohella lausunut, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (jäljempänä EY) 56 artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyjä ovat rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä. Pääoman hankintaa koskevista välillisistä veroista 17.7.1969 annetun neuvoston direktiivin (69/335/ETY; jäljempänä direktiivi 69/335) perusteella pääomien hankintaa rasitetaan vain yhdellä verolla, joka on pääomansijoitusvero (capital duty) . Veron kantaa pääomaa hankkivan yhtiön kotivaltio, ja se on samantasoinen kaikissa jäsenvaltioissa.

Tulkittavana on direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan tilanne, jossa uusien osakkeiden merkitsijä ei maksa merkintähintaa rahana vaan antaa toisen yhtiön vanhoja osakkeita. Epäsuoraa tulkinta-apua saadaan tapauksista, joissa käydään 10 artiklassa kiellettyjen verojen ja 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa sallittujen verojen rajaa. X SA on tältä osin viitannut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomioihin asioissa C-71/91 ja C-178/91, Ponente Carni, C-188/95, Fantask, C-2/94, Denkavit, C-8/96, Locamion, C-42/96, Società Immobiliare SIF SpA ja C-56/98, Modelo.

Direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään 10 artiklan kieltoon poikkeus, jonka mukaan siirtoveroa voidaan kantaa myös yhtiöiden hankkiessa arvopapereita. Saman artiklan 1 kohdan c alakohdassa poikkeus on kuitenkin rajattu koskemaan vain tilanteita, joissa ei ole kyse apportista ja osakepääoman korottamisesta. Sama rakenne näkyy myös edellä mainituista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuista. Erilaiset rekisteröinti- ja käyttömaksut ovat sallittuja sikäli, kun ne koskevat muitakin verovelvollisia kuin pääomayhtiöitä ja niiden laskentaperuste määräytyy kulujen eikä pääoman määrän perusteella. Varainsiirtovero on rakenteeltaan puhdas pääomahyödykkeiden vaihdantavero. Varainsiirtovero on suomalaista sijoittajaa syrjivä, koska luxemburgilaisen yhtiön on edullisempaa hankkia pääomaa osakkeista muodostuvana apporttiomaisuutena sijoittajalta, jonka kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Luxemburgilaista yhtiötä Suomen varainsiirtoverotus taas syrjii siten, että pääoman hankkiminen Suomesta on verotuksellisesti raskaampaa kuin muista jäsenvaltioista. Luxemburgilainen yhtiö voi hankkia pääomaa vastaanottamalla apporttiomaisuutena jopa suomalaisen yhtiön osakkeita, jos vain pääoman sijoittaja ei ole Suomessa yleisesti verovelvollinen, koska tällöin Suomi ei kanna varainsiirtoveroa. Suomalainen ja toisesta jäsenvaltiosta kotoisin oleva sijoittaja ovat eri asemassa Suomen varainsiirtoverotuksen vuoksi, mikä on vastoin pääomien vapaan liikkuvuuden periaatetta.

Osakevaihdosta Suomessa kannettava varainsiirtovero koskee vain osakeyhtiöitä, se perustuu uuden osakepääoman hankintaan, sen suuruus määräytyy prosenttina uuden pääoman määrästä ja se kannetaan pääomaa hankkineelta yhtiöltä. Maan rajojen yli tapahtuvalla osakevaihdolla toteutetusta pääomanhankinnasta Suomessa kannettu varainsiirtovero on EY 56 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 69/335 vastainen.

Osakevaihdolla hankittu pääoma kuuluu Luxemburgissa yhtiön yhden prosentin suuruisen pääomansijoitusveron (droit d´apport) kohteeseen. Joihinkin pääoman hankintatilanteisiin on säädetty huojennus. Yhtiön pääomanhankinta olisi Suomessa kannettavan varainsiirtoveron vuoksi veron kohteena kahteen kertaan. Tätä seikkaa ei muuta pääomaa hankkineen yhtiön mahdollisesti saama huojennus.

Mikäli valitusta ei suoraan hyväksytä, hallinto-oikeuden tulee pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, miten pääomadirektiiviä ja erityisesti direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava.

Veroviraston veroasiamies on antanut vastineen ja verovirasto lausunnon.

X SA on antanut 19.1.2005 päivätyn vastaselityksen.

Hallinto-oikeus on pyytänyt asiassa valtiovarainministeriön lausunnon.

Valtiovarainministeriö on antanut 9.6.2005 päivätyn lausunnon, jossa muun ohella on todettu, ettei direktiivi 69/335 näyttäisi rajoittavan jäsenvaltion oikeutta kantaa veroja arvopaperin omistusoikeuden luovuttamisesta. Osakevaihdossa on tästä kysymys, joten luovutuksesta voidaan kantaa varainsiirtovero. Pelkästään se, että mainitulle taloudelliselle oikeustoimikokonaisuudelle on haluttu antaa välittömässä verotuksessa tiettyjä etuja, ei voi syrjäyttää järjestelyn siviilioikeudellista luokittelua. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (tapaukset C-236/97, Aktieselskabet Forsikrinsselskabet Codan, ja C-42/96, Società Immobiliare SIF SpA) valossa näyttää myös siltä, että direktiivin 69/335 12 artiklan l kohdan c alakohdan soveltamisala olisi suppea. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tapauksissa Codan ja SIF antamien tuomioiden jälkeen direktiivin 69/335 tulkinnasta ei vallitse ministeriön näkemyksen mukaan sellaista oikeudellista epäselvyyttä, jonka perusteella ennakkoratkaisun hakeminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta olisi aiheellista.

X SA on antanut vastaselityksen, jossa on muun ohella todennut, että tapaus C-236/97, Aktieselskabet Fosikringsselskabet Codan, ei koskenut lainkaan direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamista eikä apporttikysymystä. Tapauksesta C-42/96, Società Immobiliare SIF SpA, yhtiö toteaa muun ohella, että verokannan prosenttiperusteisuus ei ole sinällään täysi näyttö veronluonteisuudesta. Sanotussa tapauksessa ei ratkaistu kysymystä, voidaanko pääoman hankintaa rasittaa pääomansijoitusveron kanssa päällekkäin kiinteistöjen hankintaa rasittavalla varainsiirtoverolla, joka on puhdas vero.

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Hallinto-oikeus on perusteluinaan todennut seuraavaa:

Oikeusohjeet Suomen verolainsäädännössä

Varainsiirtoverolain 15 §:n 1 momentin mukaan arvopaperin omistusoikeuden luovutuksesta on luovutuksensaajan suoritettava veroa. Lain 15 §:n 3 momentin mukaan mitä 4 §:n 3-5 momentissa säädetään kiinteistön luovutuksesta ja muusta saannosta, sovelletaan myös arvopaperin luovutukseen ja muuhun saantoon. Lain 4 §:n 4 momentin mukaan veroa on suoritettava kiinteistön luovutuksesta muun ohella osakeyhtiöön osaketta tai osuutta vastaan taikka muuna pääoman sijoituksena.

Oikeussäännöt EY-oikeudessa

EY 56 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisen luvun määräysten mukaisesti kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Direktiivin 69/335 4 artiklassa säädetään niistä toimista, joista on suoritettava pääomansijoitusveroa, ja lisäksi siinä luetellaan ne toimet, joista jäsenvaltiot voivat kantaa tätä veroa. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan pääomansijoitusveroa on suoritettava voittoa tavoittelevan yhtiön, yhteenliittymän tai oikeushenkilön (jatkossa pääomayhtiö) pääoman korottamisesta kaikenlaisten omaisuuserien sijoituksilla. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan verotuksen kohteena on pääomayhtiön omaisuuden lisääminen millä tahansa omaisuudella sellaisessa tilanteessa, jossa vastikkeeksi luovutetaan muuta kuin osakkeita kuten äänioikeus tai osuus voittoon. Direktiivin 10 artiklassa säädetään, etteivät jäsenvaltiot pääomansijoitusveron lisäksi saa tietyistä toimista kantaa pääomayhtiöiltä minkäänlaisia muita veroja. Tällaisia toimia ovat direktiivin 10 artiklan a kohdan mukaan direktiivin 4 artiklassa tarkoitetut toimet. Direktiivin 11 artiklan a kohdassa kielletään verotus, jonka kohteena on muun ohella osakkeiden liikkeelle laskeminen. Direktiivin 12 artiklan 1 kohdassa on tyhjentävä luettelo sellaisista muista veroista ja maksuista kuin pääomansijoitusverosta, jotka 10artiklasta poiketen voidaan kantaa pääomayhtiöiltä artiklassa tarkoitetuista toimista. Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat 10 ja 11 artiklan säännöksistä poiketen kantaa kiinteämääräistä tai muuta veroa arvopapereiden luovutuksista. Alakohdan c mukaan veroa voidaan kantaa kaikenlaisista omaisuuseristä, joita siirretään pääomayhtiöön, jos tällaisia omaisuuseriä luovutetaan muuta vastiketta kuin yhtiöosuuksia vastaan.

Asian arviointia ja johtopäätökset

Varainsiirtoverotus
Y Oyj luovuttaa osakevaihdolla D Oy:n koko osakekannan X SA:lle ja saa vastikkeeksi X SA:n liikkeelle laskemia uusia osakkeita. Edellä mainitut kansalliset varainsiirtoverolain säännökset velvoittavat X SA:n suorittamaan osakevaihdossa apporttina saamistaan D Oy:n osakkeista varainsiirtoveron.

Mitä tulee yhtiön väitteeseen tämän verotuksen EY-oikeuden vastaisuudesta, niin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-236/97, Aktieselskabet Forsikrinsselskabet Codan, 17.12.1998 antamassaan tuomiossa tulkinnut direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa. Tapauksessa tanskalainen osakeyhtiö Codan oli tehnyt kolmen isobritannialaisen yhtiön kanssa sopimuksen, jolla se sopi näiden kokonaan omistaman tanskalaisen yhtiön koko osakekannan ostamisesta. Nämä kolme yhtiötä luovuttivat tanskalaisen yhtiön osakkeet Codanille, joka päätti korottaa osakepääomaansa ostettujen osakkeiden arvoa vastaavalla määrällä. Korotusta vastaava määrä osakkeita luovutettiin maksuna tanskalaisen yhtiön osakkeista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa oli tulkittava siten, että säännöksessä sallitaan kantaa veroa osakkeiden luovutuksista siitä riippumatta, onko yhtiö, jonka osakkeista on kysymys, hyväksytty arvopaperipörssissä noteerattavaksi ja luovutetaanko osakkeet arvopaperipörssissä vai suoraan luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä.

Hallinto-oikeus on todennut, että tapauksessa Codan oli osakkeiden luovutuksen ja vastikkeen suhteen tosiasiallisesti samankaltainen tilanne kuin nyt valituksenalaisessa asiassa. Vaikka esitetty kysymys koski 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa, niin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen muun muassa asiassa C-42/96, Società Immobiliare SIF SpA, 11.12.1997 antamasta tuomiosta käy ilmi, että hyödyllisen vastauksen antamiseksi kansalliselle tuomioistuimelle, yhteisöjen tuomioistuimen on tarpeen tutkia myös sellaista artiklaa, jonka säännöksen tulkintaa ei ole pyydettykään (kohta 27). Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on tulkita kaikkia niitä yhteisön oikeuden säännöksiä, joiden oikean sisällön tunteminen on kansallisille tuomioistuimille tarpeen niiden käsiteltäväksi saatettujen oikeusriitojen ratkaisemiseksi, vaikka näihin säännöksiin ei nimenomaisesti olisikaan viitattu esitetyissä ennakkoratkaisukysymyksissä (kohta 28). Tältä osin hallinto-oikeus toteaa, että yhteisöjen tuomioistuin ei tapauksessa Codan nostanut esiin direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.

Edellä mainitussa tapauksessa SIF, jossa ennakkoratkaisukysymys koski direktiivin 69/335 4, 7 ja 10 artiklojen tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin tulkinnut direktiivin 12 artiklaa; tuomiossa jäsenvaltio oikeutetaan kantamaan rekisteröintiveron ja kiinteistökirjaveron kaltaisia veroja, kun pääomayhtiön pääoman korottaminen toteutetaan käyttämällä apporttina kiinteää omaisuutta, edellyttäen että nämä verot eivät ole korkeampia kuin ne, joita vastaavista liiketoimista on suoritettava kyseisiä veroja kantavassa jäsenvaltiossa.

Hallinto-oikeus on todennut, että tuomioistuin on käsitellyt tapauksessa SIF edellä mainittuja veroja siirtoveroina ja päätynyt soveltamaan asiassa 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaa. Vaikka kysymys ei ollut osakevaihdosta, niin kysymys oli kuitenkin varojen siirtämisestä pääomayhtiölle yhtiöosuuksia vastaan. Tässäkään tapauksessa ei 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa edes mainittu. Erityisesti oli kuitenkin korostettu, että myös direktiivin 69/335 12 artiklaa on tarpeen tutkia, vaikka tuon säännöksen tulkintaa ei ollut pyydettykään (kohdat 27 ja 28).

Edellä selvittyjen yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden perusteella hallinto-oikeus on katsonut, että direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan ei voida katsoa rajoittavan artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan kuuluvan siirtoveron perimistä. Varainsiirtovero ei ole kohdistunut Y Oyj:n X SA:n osakeannissa tekemään merkintään eikä yhtiön osakepääoman korottamiseen. Osakkeiden luovutuksesta X SA:lle suoritettavan varainsiirtoveron ei ole katsottava olevan direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan vastainen. Koska varainsiirtoverotus kohdistuu osakkeiden luovutukseen eikä pääomien siirtoon jäsenvaltiosta toiseen, luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron ei ole katsottava olevan myöskään EY 56 artiklan 1 kohdan vastainen. Ennakkoratkaisua ei ole syytä muuttaa.

Ennakkoratkaisupyyntö
X SA on vaatinut, että tuomioistuimen tulee pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, miten direktiiviä 69/335 ja erityisesti direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava osakevaihdossa, joka on tapahtunut Suomesta Luxemburgiin. Kun otetaan huomioon erityisesti edellä mainitut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot, asiaa voidaan pitää sillä tavoin selvänä, että asia voidaan ratkaista hankkimatta ennakkoratkaisua.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut perusteluissa mainittujen lisäksi varainsiirtoverolain 20 §:n ja direktiivin 69/335 3 artiklan.

2. KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

X SA on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja muutoksenhakemuksessaan lausunut, että Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan apporttisaannosta on maksettava varainsiirtovero. Direktiivin 69/335 sisällöstä voidaan esittää kaksi vastakkaista tulkintaa, koska oikeustointa voidaan yksityisoikeudellisesti ajatella kahdesta näkökulmasta. Apporttiomaisuuden saajan näkökulmasta kyse on osakepääoman korottamisesta suunnatulla annilla ja merkintähinnan saamisesta in natura. Oikeustoimessa siis korotetaan suoraan ja välittömästi osakeyhtiön osakepääomaa apporttiomaisuuden arvolla. Direktiivin kokonaisuus ja 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuoto johtavat luontevasti varainsiirtoveron kantamiskieltoon.

Osakkeiden merkitsijän eli pääoman sijoittajan näkökulmasta katsottuna kyse on myös omaisuuden luovuttamisesta ja vastikkeen saamisesta toisen yhtiön uusina osakkeina. Oikeustoimi on siis omaisuuden vaihtaminen uusiin osakkeisiin. Osakkeiden saannosta saajan on maksettava varainsiirtoveroa, joten tästä näkökulmasta saanto olisi verollinen.

Useat kymmenet yritykset ovat katsoneet Suomen varainsiirtoverolain direktiivin 69/335 vastaiseksi. Verovirastot ovat antaneet palautushakemuksiin kielteisiä päätöksiä. Kysymys on vähintäänkin kiistanalainen. Päätökset on perusteltu varsin sekavasti, mutta keskeisimmin kysymys lienee siitä, että on haluttu korostaa osakkeiden luovuttajan näkökulmaa. Tämä on outoa, koska verovelvollinen on osakkeiden saaja saannostaan. Toiseksi on haluttu nähdä, että asia on ratkaistu joillakin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisulla, vaikka 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa eli keskeisintä säännöstä ei ole sovellettu yhdessäkään päätöksessä. Yhtään todella painavaa argumenttia verollisuuden puolesta ei vielä ole esitetty.

Pääomien vapaa liikkuvuus on välttämätöntä Euroopan Unionin tavoitteiden kannalta. Tämä keskeinen tavoite on kirjattu perustamissopimukseen (EY 56 artiklan 1 kohta). Perustamissopimuksen keskeinen periaate on konkretisoitu useissa direktiiveissä. Pääomanhankinnasta kannettavien verojen rajoituksia koskee direktiivi 69/335, jonka perusteella pääomien hankintaa rasitetaan vain yhdellä verolla, joka on pääomansijoitusvero (capital duty) . Veron kantaa pääomaa hankkivan yhtiön kotivaltio, ja se on samantasoinen kaikissa jäsenvaltioissa. Pääoman hankintaa ei saa rasittaa millään muulla direktiivin kattamalla verolla kuten leimaverolla tai omistusoikeuden siirtoverolla. Tämä kielto koskee sekä pääomaa hankkivan yhtiön kotivaltiota että pääoman sijoittajan kotivaltiolta.

Direktiivin 69/335 keskeiset kiellot ja rajanvedot on säädetty kolmessa artiklassa. Direktiivin 4 artiklassa on lueteltu ne pääoman hankinnan muodot, joista on sallittua kantaa pääomansijoitusveroa. Osakevaihto on tällainen pääoman hankinta. Direktiivin 10 artiklan mukaan muut verot kuin pääomansijoitusvero ovat pääoman hankintatilanteessa kiellettyjä. Osakevaihdon kannalta tärkein on kuitenkin 12 artikla. Artiklan 1 kohdassa on 10 artiklan mukaisten kiellettyjen verojen luetteloa tarkentava säännös. Sallittua on muun muassa kantaa rekisteröinti- ja muita maksuja. Sallittua on myös kantaa osakkeiden siirtoveroa (a alakohta) mutta vain silloin, kun pääomayhtiö maksaa vastikkeen muutoin kuin in natura (c alakohta).

Osakevaihdosta Suomessa kannettava varainsiirtovero koskee vain osakeyhtiöitä, se perustuu uuden osakepääoman hankintaan, sen suuruus määräytyy prosenttina uuden pääoman määrästä ja se kannetaan pääomaa hankkineelta yhtiöltä. Kyse on selkeästi perustamissopimuksen ja direktiivin 69/335 mukaan kielletystä verosta, jota ei ole säädetty sallituksi 12 artiklassa, koska hankkiva yhtiö antaa vastikkeena omia osakkeitaan.

Kansallinen verolainsäädäntö ja soveltamispäätökset eivät voi olla ristiriidassa EY:n asettamien periaatteiden kanssa. Eräs keskeinen periaate on pääomien vapaa liikkuvuus. Sen konkretisoituma on direktiivi 69/335. Suomen kantama varainsiirtovero pääomaa hankkivalta osakeyhtiöltä on tämän direktiivin vastainen silloin, kun pääoma hankitaan osakkeina osakevaihdolla. Jos merkintähinnan maksun varainsiirtoverottomuuteen ei voida päätyä suoraan kysymyksessä olevaa direktiiviä tulkitsemalla, asiasta tulee hakea Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisu.

Näillä perusteilla yhtiö on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, ettei merkintähinnan maksuna saaduista osakkeista ole suoritettava varainsiirtoveroa.

Veroviraston veroasiamies on antanut vastineen ja X SA vastaselityksen.

Veroviraston veroasiamiehelle ja X SA:lle on tämän jälkeen vielä varattu tilaisuus ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisun pyytämisestä ja siitä, mitä kysymyksiä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle tulisi esittää.

3. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS ENNAKKORATKAISUN PYYTÄMISESTÄ EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMELTA

Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 26.5.2006 taltio 1381 päättänyt lykätä asian käsittelyn ja pyytää EY 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisun EY 56 artiklan ja direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinnasta.

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen:

Onko EY 56 artiklaa ja direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että ne estävät varainsiirtoveron perimisen silloin, kun arvopapereita luovutetaan edellä kerrotulla tavalla apporttina osakeyhtiölle, joka antaa vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan?

4. EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 25.10.2007 asiassa C-240/06, X SA, antamallaan tuomiolla ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden esittämän kysymyksen. Tuomiota on korkeimman hallinto-oikeuden nyt ratkaistavana olevan asian kannalta olennaisin osin perusteltu seuraavasti:

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, ovatko EY 56 artiklan 1 kohta ja direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohta esteenä varainsiirtoveron kaltaisen veron kantamiselle silloin, kun arvopapereita luovutetaan apporttina osakeyhtiölle, joka antaa luovutuksen vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan.

27 Aluksi on todettava, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole tarpeen tulkita EY 56 artiklan 1 kohtaa, koska varainsiirtoverolain säännösten mukaan arvopaperien sekä kotimaisia että jäsenvaltiosta toiseen tapahtuvia luovutuksia verotetaan samalla tavalla, joten kyseisellä lailla ei ole, kuten yhteisöjen tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta voidaan päätellä, suoria tai välillisiä syrjiviä vaikutuksia.

28 Direktiivin 69/335 soveltamisesta nyt käsiteltävänä olevassa asiassa Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus toteaa aluksi, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimi ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, koska direktiivi koskee vain sellaisia pääoman hankintatoimia, joiden johdosta niihin osallisina olevien taloudellinen suorituskyky vahvistuu. Osakevaihto ei kuitenkaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa johda tällaiseen Y-konsernin vahvistumiseen, kun asiaa tarkastellaan koko konsernin kannalta.

29 Tällaisia argumentteja ei kuitenkaan voida hyväksyä. Kyseessä oleva toimi, jossa osakepääomaa korotetaan apporttina saaduilla osakkeilla, kuuluu nimittäin selvästi direktiivin 69/335 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan, koska tämän alakohdan mukaan pääomayhtiön yhtiöpääoman korottaminen kaikenlaisten omaisuuserien sijoittamisella on pääomansijoitusveron alaista, eikä siinä viitata mitenkään taloudellisiin vaikutuksiin, jotka tällaisella toimella on siihen osallisina oleviin.

30 Asiassa C-46/04, Aro Tubi Trafilerie, 30.3.2006 antamassaan tuomiossa (Kok. 2006, s. I-3009) yhteisöjen tuomioistuimella oli tilaisuus todeta, että direktiivin 69/335 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu "yhtiöpääoman korottaminen" edellyttää, että yhtiöpääomaa muodollisesti korotetaan joko laskemalla liikkeeseen uusia osakkeita tai korottamalla olemassa olevien osakkeiden nimellisarvoa (33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31 Koska direktiiviä 69/335 sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen toimeen, tästä toimesta kannetaan Luxemburgissa pääomansijoitusvero. On siis tarkistettava, voivatko myös Suomen veroviranomaiset kantaa varainsiirtoveron vai onko kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan tämän veron kantaminen päinvastoin kielletty, kuten X SA ja Euroopan yhteisöjen komissio väittävät.

32 Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset katsovat tämän osalta, että pääasiassa kyseessä oleva verotus sallitaan kyseisen 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jota sovelletaan osakkeiden kaltaisten arvopapereiden luovutuksesta kannettaviin veroihin. Näiden hallitusten mukaan direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdasta olisi katsottava, että sitä sovelletaan veroihin, jotka kannetaan oikeudenluovutuksesta, joka koskee muita kuin kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdan soveltamisalaan kuuluvia omaisuuseriä eli omaisuuseriä, jotka eivät ole arvopapereita eivätkä kiinteää omaisuutta tai liikeomaisuuskokonaisuuksia. Tällaisen argumentin tueksi kyseiset hallitukset vetoavat edellä mainituissa asioissa Immobiliare SIF ja Codan annettuihin tuomioihin, joissa yhteisöjen tuomioistuin ei pääasian tilannetta vastaavissa tilanteissa tulkinnut direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa vaan se tulkitsi ensiksi mainitussa asiassa kyseisen 1 kohdan b alakohtaa ja jälkimmäisessä asiassa kyseisen 1 kohdan a alakohtaa.

33 Komissio sitä vastoin katsoo X SA:n tukemana, että direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohta on perussääntö arvopapereiden luovutukseen kohdistuvalle verotukselle, kun taas saman direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdassa vahvistetaan yksityiskohtaisempi sääntö verotukselle, joka kohdistuu arvopapereiden ja muiden omaisuuserien apporttina yhtiölle tapahtuvaan luovutukseen. Edellä mainituissa asioissa Immobiliare SIF ja Codan annetut tuomiot eivät ole omiaan tekemään tätä arviointia kyseenalaiseksi, koska yhteisöjen tuomioistuin ei näissä tuomioissa tulkinnut direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.

34 Komission ja X SA:n argumentteja ei kuitenkaan voida hyväksyä.

35 Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, tämän ennakkoratkaisuasian keskeinen kysymys on se, sallitaanko direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa jäsenvaltioiden verottaa arvopapereiden luovutuksia direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan sitä estämättä myös silloin, kun arvopaperit vastaanottava yhtiö antaa vastikkeeksi omia osakkeitaan. Toisin sanoen on selvitettävä, onko direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa pidettävä erityissäännöksenä saman 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaan nähden, jolloin ensiksi mainittu säännös on ensisijainen suhteessa jälkimmäiseen säännökseen niissä tilanteissa, joita sillä on erityisesti tarkoitus säännellä.

36 Tämän osalta on ensinnäkin palautettava mieleen, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että silloin, kun yhteisön oikeuden säännöstä voidaan tulkita usealla tavalla, etusija on annettava tulkinnalle, jolla voidaan varmistaa säännöksen tehokas vaikutus (asia C-434/97, komissio v. Ranska, tuomio 24.2.2000, Kok. 2000, s. I-1129, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37 On todettava, että kun direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta koskevat erityisiä omaisuuslajeja eli yhtäältä arvopapereita ja toisaalta kiinteää omaisuutta ja liikeomaisuuskokonaisuutta, saman 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa sovelletaan yleisesti "kaikenlaisiin omaisuuseriin", ja lisäksi sen mukaan oikeudenluovutuksista suoritettavaa veroa saadaan kantaa vain, mikäli tällaisia omaisuuseriä siirretään "muuta vastiketta kuin yhtiöosuuksia vastaan".

38 On siis katsottava, että tämän tuomion 36 kohdassa mainitun tehokkuusperiaatteen mukaan "kaikenlaisten omaisuuserien" käsite, joka sisältyy direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, voi ulottua vain omaisuuseriin, jotka ovat muunlaisia kuin ne omaisuuserät, jotka mainitaan kyseisen 12 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa, eli kyseessä on oltava muut omaisuuserät kuin yhtäältä "arvopaperit" ja toisaalta "kiinteä omaisuus tai liikeomaisuuskokonaisuus".

39 Kuten nimittäin julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, jos direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkittaisiin koskevan "kaikenlaisia omaisuuseriä", mukaan luettuina saman 12 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa mainitut omaisuuserät, c alakohta kattaisi a ja b alakohdan sisällön kokonaisuudessaan siten, että nämä kaksi alakohtaa olisivat täysin merkityksettömiä ja tarpeettomia.

40 On siis todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa yhtäältä luovutetaan arvopapereita ja toisaalta annetaan niiden vastikkeeksi osakkeita, direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohta ei ole esteenä varainsiirtoveron kaltaisen veron kantamiselle.

41 Pääasiassa kyseessä oleva toimi päinvastoin kuuluu direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, joten varainsiirtoveron kantaminen kuuluu nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tämän säännöksen soveltamisalaan.

42 Lisäksi on todettava, että julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 67-70 kohdassa esittämistä syistä tällainen tulkinta on yhdenmukainen edellä mainitussa asiassa Codan annetun tuomion kanssa, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että pääasiassa kyseessä olevan tilanteen kanssa täysin samanlaisessa tilanteessa direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla voidaan kantaa osakkeiden luovutuksesta veroa osakepääoman korottamisen johdosta suoritettavan pääomansijoitusveron lisäksi.

43 Esitettyyn kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiiviä 69/335 on tulkittava siten, että sen 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei sovelleta varainsiirtoveron kaltaisen veron perimiseen silloin, kun arvopapereita luovutetaan apporttina pääomayhtiölle, joka antaa tämän luovutuksen vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan. Tällaisen veron periminen on kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sallittua.

Oikeudenkäyntikulut

44 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Pääoman hankintaa koskevista välillisistä veroista direktiiviä 69/335/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.6.1985 annetulla neuvoston direktiivillä 85/303/ETY, on tulkittava siten, että sen 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei sovelleta Suomen varainsiirtoveron kaltaisen veron perimiseen silloin, kun arvopapereita luovutetaan apporttina pääomayhtiölle, joka antaa tämän luovutuksen vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan. Tällaisen veron periminen on kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sallittua.

5. ASIANOSAISTEN KUULEMINEN ENNAKKORATKAISUN JOHDOSTA

Veroviraston veroasiamiehelle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen.

X SA on selityksessään todennut muun muassa, että yhteisöjen tuomioistuimen tuomio perustuu virheelliseen käsitykseen direktiivin 69/335 rakenteesta. Mainitulla direktiivillä tavoiteltu vaikutus on pääoman hankinnan kaksinkertaisen välillisen verotuksen estäminen. Siten direktiivi kieltää varainsiirtoveron kantamisen osakkeiden tai kiinteän omaisuuden saannosta apporttitilanteessa.

Tuomion perusteluista näkyy, että Yhdistyneen kuningaskunnan näkemys siitä, että kysymys varainsiirtoveron kantamisesta osakevaihdoissa on ratkaistu jo asiassa C-236/97, Codan, annetulla tuomiolla, on vaikuttanut voimakkaasti tuomioon. Tuossa asiassa ei ollut kuitenkaan esillä samaa pääoman hankintaa rasittava kahden veron kollisio ja direktiivin 69/335 12 artiklan c alakohdan soveltaminen.

Yhtiön asiassa annettu tuomio johtaa myös Komission tavoitteen vastaiseen verotukseen. Komissio on tehnyt esityksen pääomahankintaveron kieltämisestä eli pääoman hankintaa ei saa rasittaa edes yhdenkertaisella verolla.

X SA on esittänyt oikeudenkäyntikuluistaan laskun, jonka mukaan valtion tulee suorittaa sille korvausta asian käsittelystä korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa yhteensä 22 814 euroa viivästysseuraamuksineen.

6. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt X SA:lle valitusluvan ja tutkinut asian.

Korkeimman hallinto-oikeuden pyydettyä edellä selostetun mukaisesti ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 25.10.2007 antamallaan tuomiolla (C-240/06) ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden esittämän kysymyksen EY 56 artiklan ja direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisesta varainsiirtoveron perimiseen silloin, kun arvopapereita luovutetaan nyt kysymyksessä olevassa asiassa kerrotulla tavalla apporttina osakeyhtiölle, joka antaa vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan. Tuomion mukaan sanottua direktiiviä 69/335, sellaisena kuin se on muutettuna 10.6.1985 annetulla neuvoston direktiivillä (85/303/ETY), on tulkittava siten, että sen 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei sovelleta varainsiirtoveron kaltaisen veron perimiseen silloin, kun arvopapereita luovutetaan apporttina pääomayhtiölle, joka antaa tämän luovutuksen vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan. Tällaisen veron periminen on kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sallittua.

Näin ollen ja ottaen huomioon, mitä yhteisöjen tuomioistuin on lausunut tuomiossaan ja erityisesti sen kohdissa 35-43, direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan c alakohta ei ole valituksenalaisessa asiassa esteenä saman artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalaan kuuluvan varainsiirtoveron kantamiselle.

Edellä olevan johdosta, ja kun otetaan huomioon valituksessa esitetyt vaatimukset ja hallinto-oikeuden päätös perusteluineen ja sovellettuine säännöksineen, ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, joka siis jää pysyväksi.

X SA vaati asiassa ennakkoratkaisun pyytämistä yhteisöjen tuomioistuimelta, mikäli sen vaatimuksiin ei muuten voida suostua. Kun otetaan huomioon ratkaisun lopputulos ja hallintolainkäyttölain 74 §:n säännökset, ei ole kohtuutonta, että yhtiö joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Ahti Vapaavuori, Matti Pellonpää, Matti Halén ja Eila Rother. Asian Esittelijä Arja Niemelä.